Mrs. Darcy

Varpaat ovat aivan kylmät.

Sonja kiertää viininpunaista fleecevilttiä vielä hieman tarkemmin ympärilleen ja kiskoo villasukkia ylemmäs sääriin. Hän tarkastaa, että jalkaterät ovat varmasti kiedottu viltinmutkaan: siellähän ne, turvallisesti piilossa. Siitä huolimatta koleus jäytää varvasluita.

Hän kurottaa kätensä nojatuolin viereen sijoitetulle pienelle pöydälle, mutta sormien poimima muki on liian kevyt. Tee on taas loppu. Sonja rypistää kulmiaan tyytymättömänä ja kohottaa turhaan jo kylmenneen pinnan huulilleen. Ei millään jaksaisi nousta nyt, kun vilttikin on niin hyvin.

Olisipa joku, jota voisi pyytää tuomaan teetä, hän ajattelee apeana vilkaistessaan pientä yksiötään. Keittiönurkkauksen tiskipöydällä näkyy pari lautasta, mutta ne ovat molemmat hänen. Ikkunan alle sijoitetulla pöydällä on viikonloppu-Hesari, mutta sitä ei ole jaettu kenenkään kanssa. Sängynpäätyyn laskostetut vaatteetkin ovat vain ne, jotka hänellä oli aiemmin päivällä yllään. Nyt jalassa on villasukkien lisäksi pehmoiset olohousut ja yläosana kevyt neuletakki, kun työpäivä toimistolla oli vietetty asiallisessa hameessa ja kauluspaidassa.

Sonja korjaa vielä kerran viltin asentoa hartianseudullaan ja nojaa sitten päätään nojatuolin selkänojaan. Hän avaa Ylpeys ja ennakkoluulon kirjanmerkin kohdalta ja pakottaa itsensä keskittymään taas 1800-luvun englantiin ja kauniiseen rakkaustarinaan, jollaisesta hän saa vain haaveilla.

Omaa Mr. Darcya hän saa vielä odottaa.

Tavoitevaate

Tavoitevaate, ne sanoivat.

Se on hyvä idea, ne sanoivat.

Seisoin peilin edessä ja tuijotan kuvajaistani. Käännän kylkeni heijastukselle ja tarkkailen vatsani muotoja. Se pullottaa ärsyttävästi ulospäin, oikein kiljuu siitä, kuinka äsken söin makaronilaatikkoa ja päälle vielä marjarahkaakin.

Revin t-paitani pois päältäni ja astun niin lähelle peiliä, etten pysty näkemään kasvojani. En tahdo nähdä ilmettäni, en ahdistuneita silmiä ja stressistä kiristyneitä suupieliä. Lähempänä peiliä voin kuvottaa itseäni vielä enemmän, kun näen yhä tarkemmin, kuinka ruoka völjyy vatsassani.

Syöhän nyt, tyttö, sinä tarvitset energiaa!

Ja paskat.

Sängynlaidalle olen nostanut tummanvihreät housut, jotka on hankittu muutamaa viikkoa aiemmin. Ne ovat kahta kokoa pienemmät kuin ne, jotka minulla sillä hetkellä on jalassa. Vihreät housut kohoavat vyötärölle, tai ainakin kohoaisivat jos reidet pakarat vatsa eivät ottaisi vastaan.

Kiskon farkutkin pois jaloistani ja tartun housuihin. Vedän ne jalkaan vaikka tiedän, etteivät ne mahdu. Kiskon kiskomistani kasvot punaisina, pompin varpaillani saadakseni ne vielä vähän ylemmäs, kunnes luovutan ja lysähdän taas seisomaan peilin eteen.

Katso nyt, senkin saatanan läski. Katso ja paina mieleen.

Katson kuvajaistani. Housut jumittavat puolivälissä reisiä eivätkä liikahda milliäkään ylemmäs. Läskiä pursuaa niiden ympärillä valtavina ryppyinä, tarraan lihaan kiinni käsilläni ja puristan jalkoja terävillä sormillani. Töppösormilla.

Kuvotus nousee kurkkuuni. Tunnen vatsahappojen katkeran maun kielelläni ja epäröin hetken ennen kuin nielaisen sen pois. Maku jää kuitenkin elämään suuhuni ja minulle tulee kiire kiskoa housuja jaloistani.

Joudun istahtamaan sängylle, jotta saan ne jaloistani, ja silmäkulmia kirvelee.

Sanat kaikuvat päässäni, kun avaan huoneeni oven ja hipsin yläkerran tasanteen yli kylpyhuoneeseen. Ällöttävä kamala läski, ei sinusta ole mihinkään, mikä idea oli syödä, miksi sinun piti ahmia sillä tavalla, olet vastenmielinen. Alakerrasta kuuluu tv:n melua, eivät he mitään kuule.

Silmissäni välkkyy tumma vihreä, kun polvistun valkean posliinin viereen ja työnnän sormet kurkkuuni.